Mummun hautajaiset

Hyvää yötä viimeinen mammutti,

on aika mennä nukkumaan.

Hyvää yötä viimeinen mammutti,

sinut vielä muistetaan.

- Hevisaurus

Sukumme "viimeinen mammutti" nukkui loppukesällä pois. Rakas mummu ehti täyttää keväällä 94 vuotta. Kaatuminen ja siitä seurannut sairaalakierre koitui hänen kohtalokseen. Olen tässäkin blogissa hehkuttanut mummua hänen verrattomista leivontataidoistaan. Mummu oli aikanaan pitoemäntänä kuuluisa erityisesti herkullisista täytekakuistaan, mutta myös pikkuleivistään, sekä muista leivonnaisista. Muistelen lämmöllä niitä solmun mallisia pullia, kuohkeita sämpylöitä, kookoshiutaleilla koristeltua mokkapalaa, suklaaviipaleleipiä, ranskalaisia vohveleita, kukan muotoisia mantelilastuilla koristeltuja pikkuleipiä, kirsikkasilmäleipiä, vaniljavannikkeita, pasteijoita, ruisleipää... 

Kaikki mummun bravuureita. Hän osasi asiansa, tunsi taikinat, tiesi mittasuhteet ja taikoi aina maun kohdalleen. Jos minä pystyn edes puoliksikaan samaan, olen onnellinen. Mummulta olenkin saanut leivontakärpäsen puraisun. Perin hänen kultaakin kalliimman reseptivihkonsa ja tärkeimpiä leivontavälineitä. Olen ikuisesti kiitollinen kaikesta.

Veljeni kanssa yhteinen kukkavihko. En pystynyt kuivin silmin lukemaan...

Viimeisenä yönä kun mummu taisteli sairaalassa hengestään, oli aivan järjetön ukkosmyrsky. En ole ikinä nähnyt niin taukoamatta räiskyvää salamointia ja kuullut niin voimakasta jyrinää kuin tuona yönä. En saanut unta kun katselin valtavan hienoa showta. Tiesin että sillä oli jokin tarkoitus. Aamuyöllä myrsky alkoi rauhoittua ja jyrinä hiipui hiljalleen. Aamusta tuli kaunis. Äitini soitti mummun nukkuneen pois aamuyöllä. Vastasin että arvasin sen. 

Kun meidän mummua tullaan taivaaseen hakemaan, se ei tapahdu hiljaa ja huomaamatta.

Koin kokemukseni jälkeen pakottavaa tarvetta rustata kukkavihkon värssyn itse. Henkilökohtaiseksi. Tällainen siitä tuli:

Sinä yönä kun päätit enkelten mukaan lähteä,

ukkonen raivosi ja puhalsivat myskytuulet.

Kun myrsky tyyntyi, katselin mä taivaan tähteä.

Sä siellä oot ja suruni sinne asti kuulet.

Muistotilaisuudessa oli pitopalvelun loihtima ruoka, mutta sukumme suostumuksella minä sain kunnian suunnitella ja tehdä kahvipöydän tarjoamiset. Ajattelin että mummu on leiponut ja tuonut niin paljon hyvää elämänsä aikana ihmisille, että kun nyt oli hänen viimeisen juhlansa aika, kahvipöydän piti olla täydellinen, upea ja mahtava. Sain paljon apua vanhemmiltani ja siskoltani. Ilman heidän apuaan, olisin ollut pulassa! Siskoni teki myös pullapitkot, koska minä en ole hyvä hiivataikinoissa. Ja mummun juhlissa pitää olla pullaa! Siskoni mies teki pyynnöstäni kakkulaudan mokkapalan alle. Haluan siis korostaa että en ole tehnyt kaikkea ypöyksin

Leivoin suuren mansikka-vadelma-vaniljatäytekakun, jonka koristelin sinivalkoiseen sävyyn oikeilla kukilla, sekä sokerimassakukilla, sokerihelmillä ja helmiäisnonparelleilla. Sokerimassasta ja hopeisista sokerihelmistä tein ristikoristeen.

Kakun kanssa kävi jännä, vähän pelottavakin juttu. Mummu oli viimeisillä ajoillaan välillä ihan selkojärkinen, mutta välillä hän puhui ihan höpöjä. Vähän kuin jotain unia, joita olisi nähnyt ja luullut todeksi. Kerran hän sitten puhui äidilleni että oli oman (oikeasti jo kauan sitten kuolleen) siskonsa kanssa leipomassa 25 munan kakkua. Ei vain millään muistanut että minne juhliin. Ja ei ollut osannut ostaa minkäänlaisia kakkupapereita koska "Anni kyllä tietää millaiset kakkupaperit pitää olla". 

Äiti kertoi tästä mummun kertomasta minulle ja laskeskelin että 25 munan kakusta riittää 75 hengelle. Aikanaan hautajaiskutsu laitettiin sitten lehteen ja ilmoittautumista pyydettiin. Kun ilmoittautuminen oli ohi, vieraita oli tulossa tasan 75. Karvat nousivat pystyyn. Mummu oli siis suunnitellut omaa hautajaiskakkuaan. Ja minä en käytä yleensä täytekakkujen alla kakkupaperia. Laitan kakun sellaiselle lautaselle tai tarjottimelle mistä sen voi tarjoilla suoraan. Koen että sain mummulta hyväksynnän tehdä edelleen näin.

Kakku, jonka lopulta sitten hautajaisiin tein, oli jonkin verran isompi kuin 25 munaa, mutta jäljelle jääneen palan perusteella 25 munan kakku olisi ollut täysin riittävä. Mutta piintyneesti tehtiin "varmuuden vuoksi vähän isompi niin eipä lopu kesken!"

Tein myös pari pätkisjuustokakkua. Pätkis oli mummun lempisuklaa viimeisten vuosien aikana. Kun kävimme hänelle kaupassa, hän pyysi usein että "tuo niitä pätkiä". "Pätkiä" olikin aina kaapissa kun mummulla kävi kylässä. Lapsenlapsenlapsetkin tiesivät sen! :D Siksi halusin tämän maun kakkuun. Myös juhlaväelle kerroin tarjoamisia esitellessäni että miksi juuri pätkiskakku. Tarina nivoi juustokakut tärkeäksi osaksi tarjoilua.

Kakun ohje on tulossa blogiin jossain vaiheessa...

Tarjoilun ehkä vaativin ja minun sydäntäni lähinnä ollut tarjottava oli tämä pitsimokkapala. Mummu virkkasi pitsiliinoja ja -verhoja varmasti satoja elämänsä aikana. Pienistä tyynynpäällisistä aina valtaviin parisängyn päiväpeitteisiin. Minullakin on useampi pöytäliina ja erityisesti pidän mummun antamista sämpyläkorin alusliinoista. Vähän kuin virkattu kakkupaperi. 

Tämä mokkapala on tehty tavanomaisesti pellillä, mutta vain useammasta pellillisestä kasaamalla. Ja reunojen piti olla jämptisti suoria. Mittailin aika kauan joka suuntaan, että kakku olisi varmasti "vatupassissa" niin kuvioinnin teko olisi helpompaa. Normaalin kahvilla maustetun kaakaokuorrutteen päälle tein valkoisella pikeerillä pursottamalla ristikon. Aivan vapaalla kädellä. Hengittämättä. Yrittäen olla tärisemättä. Ruutuja yritin saada aikaiseksi riittävän määrän. Toiseen suuntaan se ei ihan onnistunut ja minun oli harmillisesti pakko pienentää kuvaa. Sitten vain täytin ruutuja pikeerillä mallin mukaan. Olin siirtänyt mallin ruutupaperille ja siitä oli vähän helpompi katsoa mitkä ruudut täytetään.

Tämä lintumalli on mummun kauneimpia virkkaustöitä. Itse liina oli mummulla ulko-oven vieressä toivottamassa vieraat tervetulleiksi. Olen tehnyt aikaisemmin vastaavia pitsimokkapaloja mummun syntymäpäiville.

Perhospitsimokkapala vuodelta 2017 löytyy TÄÄLTÄ. 

Tuolla näkyy myös kuvia mummun virkkauksista ja heti ensimmäisenä tämä lintu.

Voikukkapitsimokkapala vuodelta 2018 löytyy TÄSTÄ LINKISTÄ.

Tästä tuli mielestäni aika ihana!

pullat ja pikkuleivät. Miksi en voinut nostaa tuota pudonnutta vohvelia ennen kuvausta?!?

Pikkuleiväksi leivoin mummun "arkipikkuleipiä", suklaaviipaleleipiä. Vaaleat neliskanttiset ovat juhlapikkuleipiä, nimeltään ranskalaiset vohvelit. Vohvelit ovat hiukan työläämpiä ja siksi ne olivat aina harvinaista juhlaherkkua.

Tässä koko juhlapöytä. Täytekakku, juustokakut, kettukarkit, mokkapala, kahdet pikkuleivät ja pullaa.

Kahvipöydästä löytyi sen seitsemää sorttia tarjottavia jos myös kettukarkit lasketaan. Kettukarkkeja mummu toi aina lapsenlapsilleen kun olimme pieniä. Seitsemän on hyvä luku. Vähemmän tarkoittaa että emäntä on nuuka ja pihi. Enemmän taas tarkoittaisi että emäntä pröystäilee tarjoiluillaan.

Pitsimokkapalaa varten tarvitsin ison tarjottimen. Siskoni mies teki sen minulle yllä olevan piirrustuksen mukaan. Siitä tuli tosi hieno ja sitä varmasti käytetään moneen tarkoitukseen jatkossa.

Yllä näkyy pitsiliina kuvioineen. Jäljensin kuvion ruutupaperille, jotta se olisi helpompi siirtää mokkapalalle. Alla taas näkyy kuvaa kun olen ruuduttamassa mokkapalan pintaa. Pussissa on pikeeriä (tomusokeria ja kananmunan valkuiaista vaahdotettuna) ja sillä pursotin ensin reunoihin "kehyksen". Sitten vedin pitkän sivun suuntaisesti viivat ja sen jälkeen lyhyen sivun suuntaisesti. Käsi hiukan tärisi ja unohdin hengittääkin kun yritin keskittyä pitämään mieleni ja työskentelyni rauhallisena. Kun ruudukko oli valmis, aloin täyttää ruutuja. Äiti riensi apuun ja kertoi jatkuvasti koordinaatteja siitä mitkä ruudut täytetään. "Kaks täyttä vasemmalle, kuus tyhjää, kaks täyttä, sen jälkeen kuus täyttä ylöspäin". Näin saimme linnun syntymään ruudukolle. Pari pientä virhettäkin tuli, mutta ei niitä huomannut. ..Tosin mummu olis kyllä purkanut! :D

Lopuksi vielä kuvia kukkavihkoista ja -kimpuista. Ne olivat mielettömän kauniita ja siksi haluan jakaa kuvat kanssanne...

Muistotilaisuus oli tunteikas, juhlava, rento ja tyylikäs, mutta myös iloa ja hauskuutta löytyi! Ruoka oli hyvää, koska mielestäni kylämme paras pitopalvelu hoiti homman upeasti ja maukkaasti. Jännitin hirveästi omien luomuksieni maistuvuutta, mutta onneksi näytti monelle maistuvan. Päivä oli tietysti myös raskas ja päivät ennen sitä työntäytteiset kaikkine leipomisineen. Mutta kaiken teimme ylpeydellä, kiitollisuudella ja täydellä sydämellä mummulle.

Ja olen siitä aivan varma että mummu seurailee pilven päältä leipomisiani. Välillä tuntuu että aivan kuin joku muukin olisi tekemässä taikinaa kanssani, tai että käteni vain toimivat ihan kuin jonkun ohjaamina. Näin tapahtui jo silloin kun mummu vielä eli ja oli sairaalassa. Olin tekemässä suurta suklaista syntymäpäiväkakkua perhetutullemme ja jotenkin vain käteni tekivät kaiken oikein ja ajatukseni kulki kirkkaana. Ihankuin joku olisi vedellyt marionettinukkea naruista. Ja näin tapahtuu usein edelleen. Se on jännittävä tunne, mutta tiedän että mummu on kaiken takana! :D Kiitos avusta! <3

YOUTUBE: HEVISAURUS - VIIMEINEN MAMMUTTI

Tämän kappaleen myötä toivotan mummulle rauhaisaa lepoa. Kätesi jälki säilyy sydämessäni.

T: Anni