lauantai 29. tammikuuta 2022

Uuden Musiikin Kilpailu 2022

 Tämän vuoden viisukausi on kivasti pyörähtänyt käyntiin. Kaikki 7 UMK-kappaletta on julkaistu ja kaikenkaikkiaan biisikattaus vaikuttaa oikein hyvältä ja monipuoliselta. Olen erittäin tyytyväinen myös tämän vuoden UMK:n visuaaliseen ilmeeseen ja siihen miten kilpailuamme ja maatamme on jälleen promottu. 😍 Viime vuoden tapaan aluksi nähtiin hieno kilpailijoitten esittelytraileri. Sitten kansainvälisen tyylikkäästi keskiyöjulkistus biiseille ja tekstityksetkin olivat saatavilla kappaleisiin jo heti julkaisuhetkellä. Myöhemmin tuli vielä video siitä, mitä kilpailijat pitävät toistensa kappaleista. Tuohon videoon pääset TÄSTÄ.

Ensin esittelen ja analysoin kappaleet julkaisujärjestyksessä ja sitten laitan ne omaan paremmuusjärjestykseeni. Jokaisessa tämän vuoden kappaleessa on mielestäni jotain hyvää. Toisissa enemmän kuin toisissa. Odotan UMK-lähetystä vesi kielellä, koska livenä kappaleet voivat herätä ihan uudella tavalla eloon.

CYAN KICKS - HURRICANE


 Ensimmäisena julkaistiin Cyan Kicksin kappale Hurricane. Kappale on oikein hyvä ja menevä. Kappaleessa ei ole juurikaan mitään vikaa. Kunnon tykitystä! <3 Laulaja vaikuttaa rohkealta ja suoralta, coolilta tyypiltä. Kuitenkin silloin kun katsoin kappaleen videota ihan ensimmäistä kertaa, minulla oli outo tunne, että jokin esti minua nauttimasta siitä täysillä. Kenties jonkinlainen pettymys? Mutta miksi? Ehkä se oli videolla laulajan teatraalinen kiemurtelu, joka ei heti istunut silmääni. Tai ajoittain turhan nopeasti valojen vilkkuessa vaihtuvat kuvakulmat. Olisikohan tällaista mielikuvaa tullut jos olisin kuullut kappaleen ilman videota. Turha spekuloida... Tai sitten Blind Channel veti riman vain niin niin korkealle, ettei muut kykene hätkähdyttämään ihan samaan tapaan. Kuitenkin jos tämä valitaan edustajaksemme, olen aivan riittävän tyytyväinen.💗


BESS - RAM PAM PAM

Hyvänen aika tämä kappale iski heti! Tarttuva ja kiva rytmi, sekä melodia. BESSin ääniala seilaa ristiin ja rastiin kauniista enkelin äänestä, matalan seksikkään itsevarmaan ja sieltä taas korkeampaan, ihan mielettömän makeaan raspiin. Tuntuu että BESS voisi kappaleesta välittyvällä asenteellaan laittaa muut nippuun vain sormia napsauttamalla. Ehdoton suosikkini tänä vuonna! Ja suomenkielellä vieläpä. Mielestäni meidän kannattaa lähettää omalla kielellämme kappale. Meiltä on jopa pyydetty sitä ulkomailla. Suomi kuulostaa kauniilta monen eurooppalaisen korvaan. Kieltämme on kuvailtu mm. mielenkiintoiseksi ja eksoottiseksi, kuin haltijakieleksi.

Tuo kappaleen "ram pam pam" on mielestäni vähän vastaava kuin kirosanojen päälle laitettava "piip". Noiden rampatusten alle voi jokainen kuvitella omat sanomisensa. Tai kuvitella mitä (ja kuinka rumasti) BESS on halunnut sanoa kun on noin pitänyt sensuroida. 😉 Videossa on myös todella hieno visuaalinen ilme ja stailaukset ovat oikein onnistuneet. 


THE RASMUS - JEZEBEL


 Ehkä ennakolta odotetuin kappale aiheutti pienen pettymyksen. The Rasmusta on kuunneltu minunkin nuoruudessani kovasti. Nyt Rasmuksen riveihin on pompannut entinen Tiktakin Emppu. Odotukseni olivat mitä olivat ja ensimmäiseksi tunteeksi tuli se, että tämä kappale on hyvien ainesten haaskausta. Parempaankin olisi ollut mahdollisuus. Ehkä eniten kappaleessa tökkivät jotkut sanoitukset ja säkeistön kulku. Siinä vain ikäänkuin luetellaan asioita lause kerrallaan aina säveltä korkeammalta kuin edellinen. Kuin portaita ylöspäin.. Ja tämä kuulosti korvaani vähän ärsyttävältä. Sitten hyppy kertsiin, joka onkin sitten ihan ok menevä rallittelu. Kappale kaikenkaikkiaan on ihan hyvä radiobiisi. Ei häikäisevä, mutta ok. Video on toteutettu lempiväreissäni. Ja siltä varalta ettei katsoja tiedä mitä musiikkivideota on katsomassa niin huone on tapetoitu kauttaaltaan Jezebelillä :D

Kappaleessa on myös yksi minulle totaalisen "turn off" kohta, kun tiikeri murahtaa ja Emppu meinaa haukata Laurista palasen. 😅 Naurunpyrskähdyshän siinä pääsi..

 

YOUNGHEARTED - SUN NUMERO


Oi miten kaunis ääni hänellä on! 😍 Kappale on kivasti soljuva. Se nousee ja kasvaa hissukseen koko biisin ajan, mutta mitään suurempaa räjähtävää "spektaakkelia" lopussa ei ole luvassa. Silti biisin sanoman juju on ihan viimeisessä lauseessa. Mukava biisi tietynlaisiin rauhallisiin tunnelmiin. Aivan kuin jokin elokuvabiisi.


OLIVERA - THANK GOD I´M AN ATHEIST


 Wow! Tässä kappaleessa on ihan mielettömän hienot sanat! Jotenkin tosi nerokkaat ja hienosti musiikin kanssa yhteen sovitellut. Oliveralla on kivan persoonallinen ääni ja soundi. Biitti on jännä. Tuntuu että se pakottaisi pulssia alemmaksi ja hengitystä rauhallisemmaksi. Tämä voisi sinällään olla hyvinkin suosittu viisuissa, mutta toisaalta keski-euroopassa on ehkä enemmän ja hartaammin uskovaa kansaa, enkä osaa sanoa mikä tällaisen kappaleen vastaanotto voisi olla. Sehän riippuu paljolti siitä miten kappaleen ja sanoitukset kukin näkee ja ottaa.


TOMMI LÄNTINEN - ELÄMÄ KANTAA MUA


Tämän näen esitettävän jossain stadionilla tai isossa väkijoukossa. Kansa laulaisi mukana ja jakaisi rakkautta ja välittämistä Tommille, sekä ympärilleen. Sympatiat tälle täysin. Ehdottomasti hyvän mielen kappale! Tästä en voisi tulla huonolle tuulelle. Viisuihin ei ehkä oikea veto mutta mistäpä sitäkään lopulta etukäteen tietäsi.


ISAAC SENE - KUUMA JÄBÄ


 No huh huh! Nyt on lämmitys päällä! Kappale alkaa heti täyden huomioni nielaisten. Tosi siisti visuaalinen- ja äänimaailma heti alussa. Sitten alkaakin jo korvia kuumottaa! :D Ainoa mikä on vaan mun korvienvälinen pikkuseikka niin mä saattaisin pitää enemmän siitä jos ei mainittais sukupuolia mitenkään merkittävästi.. niin että kappale olis universaali ihan kaikille mieltymyksille. Mutta tää ei ollut mikään sukupuolineutraaliuden hakeminen, vaan se kun mietin aina että miten yksi ja sama biisi voisi koskettaa monella eri tavalla monia eri ihmisiä. Ja tämä kappale on merkityksellinen laulajalleen juuri näin ja sillä sipuli.😊


SITTEN MINUN JÄRJESTYKSENI:

1. BESS - Ram Pam Pam

2. Cyan Kicks - Hurricane

3. Olivera - Thank God I´m an Atheist

Sit menee vaikeaksi...

4. The Rasmus - Jezebel
 
 5. Isaac Sene - Kuuma Jäbä

6. Tommi Läntinen - Elämä Kantaa mua

7. Younghearted - Sun Numero
 
 Toivon kaikille heille onnea ja onnistumista kilpailuun!💗
 
UMK 2022 LAUANTAINA 26.2. TV1, YLE AREENA JA YLEN RADIOKANAVILLA KLO  21.00
 
 Tulkoon tästä erinomainen ja viihdyttävä UMK. Mikä on sinun suosikkisi näistä? Kerro ihmeessä kommenttiraidalle! 😊
 
Ihanaa viisukevättä kaikille! 💖