sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Koivuhääkakku


Joskus pääsee tekemään sellaisia "vain kerran elämässä" -asioita. Tämä hääkakku oli ehdottomasti sellainen! Tein sen serkkuni häihin viime kesänä. Kakusta oli tarkat visiot ja toiveet. Myös suuntaa antava mallikuvakin löytyi netistä työtä helpottamaan.


Kakku oli yksi haastavimmista, hauskimmista, upeimmista ja erikoisimmista leipomuksista, joita olen ikinä tehnyt. Monen päivän uurastuksen ja piinaavan jännityksen jälkeen tuntui niin hyvältä saada positiivista palautetta kakun ulkonäöstä ja mausta. Kuviakin tuli räpsittyä reilusti. Kuvissa tosin kakku vaikuttaa vähän vaisummalta kuin livenä.


Tässä kuvaa juhlapöydästä. Hääkakku ja vieressä kakun koriste ja hääparin oma pikkukakku. Vadelmia, mustikoita ja karkkibuffet.

Kakussa oli gluteenittomat sokerikakkupohjat. Täytteenä oli vaniljarahkatäytettä, kuningatarmoussea, mustikkaa ja vadelmaa. Vadelmat olivat omasta pihasta ja mustikat itse kerättyjä lähimetsästä, sekä lapista. Kuorrutteeksi tein vaniljaisen marenkivoikreemin. Levitin sen kakun pintaan jättäen ja tehden siihen erilaisia puun kuoren tapaisia jälkiä. Halkeamia, oksan kohtia, irvistävää tuohta jne... Sitten maalasin pinnan koivun näköiseksi pastaväreillä. Väreinä käytin ruskeaa, ivorya ja hitusen vihreää. Tein neljä kakkua, jotka oli aluksi tarkoitus laittaa kaikki päällekäin. Lopulta kakku muotoutui kolmikerroskakuksi. Pienimmän kakun sai hääpari viedä omaan pöytäänsä.

Alla kuvia kakun kuorrutuksesta ja maalaamisesta.

Alin kakku oli 28cm halkaisijaltaan. Pienin (hääparin erillinen kakku) 15cm.

Ensin kreemi pintaan. Kaikenlaisia koloja ja rosoja sai kerrankin ihan luvan kanssa jättää! :D "Puun sahauspinnan" kreemin sävytin jo valmiiksi vähän lähemmäksi oikeaa.

Sitten sudin pastaväriä pintaan. Maalaamisen apuna käytin kirkasta alkoholia.

Yksi kerros valmis. Ei ollut mitään nopeaa hommaa kun kakkuja piti käyttää tiuhaan tahtiin jääkaapissa. Oli niin kuuma!


Kuorrutin kakut kotona valmiiksi ja kasasin päällekäin vasta juhlapaikalla. Suurin haaste koko kakkuprojektissa oli se, että meneillään oli kesän paahtavimmat helteet. Yli 30 astetta joka päivä kun kakkua tein. Juhlapäivänä taisi olla virallisesti 33 ja risat! Ei todellakaan optimaalinen kakuntekosää! :D Kakkuja ei uskaltanut pitää työstettävänä kovin kauaa kerrallaan ettei lämpö tekisi tuhojaan. Onneksi keittiössä, jossa leivoin oli hyvät kylmäsäilytystilat ja sisäilma pysyi muutenkin suht maltillisena.

Kakkujen kuljetus hirvitti minua. Juhlapaikalle oli n. kahden tunnin matka. Onneksi sain lainaksi isot styroksiset ruoankuljetuslaatikot ja suuria kylmävaraajia. Ostin itse myös monta paketillista kylmäkalleja ja niillä vuorasimme kuljetuslaatikot. Huoli kakkujen kylmänä pysymisestä oli turha. Kakut olivat perille päästessä melkein jäässä! Niin kylmät olosuhteet kuljetuslaatikoihin pystyi luomaan. Veljeni autolla kun olimme matkassa niin hän laittoi takatilan jäähdytyksen vielä täysille.

Juhlapaikka oli vanha kaunis kivinavetta, ja sielläkin alakerrassa oli suorastaan viileä ilma! Kakun viimeistely sujui hyvin. Sain kakut suht kivasti päällekäin ja aidot kukat ja marjat koristeeksi. Kakun tukemisessa käytin alimmassa kakussa kakkupylväitä ja niiden päälle, keskikakun alle laitoin muovisen, pylväisiin kiinnittyvän kakkualustan. Keskimmäisessä kakussa tukena oli paksuja mehupillejä. Ylimmän kakun alla oli pala kakkupahvia. Kakku ei ainakaan tuntunut painuvan kasaan ja luojan kiitos kuorrute ei revennyt mistään! Yleensä se aina repeää jostain vaikka kuinka yrittäisi estää.

Kakku vei melkein puoli jääkaappia! :D

Kakun alle halusimme puisen alustan. Vähän kuin korokkeen. Isäni sahasi minulle hienon puisen alustan. Käsittelimme sen öljyllä muutamaan kertaan. Näin puun omat kuviot tulivat paremmin esiin!

Kakun "pääkoriste". Kaksi rakastunutta pupua. <3
Kakkuun haluttiin koristeeksi myös eräs tietty kohtaus Bambi -elokuvasta. Kaksi umpirakastunutta pupua. Tämän koristeen muovailin pääasiassa piirroskuvan perusteella, mutta youtubestakin löytyi hyvin suuntaa antava ohjevideo. Katsoin myös videoita Disneylandin pupuhahmojen esiintymisistä, saadakseni hahmotusta millaisia puput ovat kolmiulotteisina. Mielestäni onnistuin ihan kivasti luomaan elokuvan rakkauskohtauksen tunnelman. :D Koristeen muovailin sokerimassasta. Se aseteltiin lopulta juhlapöydässä erilleen kakusta, koivukiekkojen päälle. Minusta koriste oli kauniimpi näin erillisenä. Ja säilyi paremmin hyvänä.

Kuvia vihkimispaikalta. Mielettömän kaunis "alttari". Kukka-asetelmat olivat hurmaavat. Vähän vintage-henkisetkin ehkä.

Häiden miljöö ja koristelut olivat häkellyttävän upeat! Juhlapaikkana oli Kytäjän Juhlatila. Kuin nakutettu tällaisten romanttisten juhlien järjestämiseen! Minä sain tutustua juhlatilan eri tiloihin melko kattavasti kun hääräilin paikalla jo aamuaikaisesta alkaen. Voin suositella paikkaa lämpimästi. Jonot taitavat tosin olla aika pitkät.

Sää oli niin aurinkoinen että kuvista tuli hyvin valoisia :D

Minun paikkani. Pöytien koristelut olivat ihanat. Vaivaa oli nähty! Ja tuo viini oli erinomaista! ;)


Tämä leipomis- ja juhlakokemus on ollut kyllä yksi elämäni parhaimmista! Hauskana lisäideana tuli vielä se, että keksimme hääparin kanssa, että kakkua leikataan tietenkin kirveellä! Tottakai koivupöllejä halotaan kirveellä! ;D Kirves oli pieni ja sievä, hyvin pesty, hiottu ja kiillotettu. Vieressä oli myös puukko pienempiä paloja varten. Taisi pöydässä lopulta olla myös tavan kakkulapiokin. :D



Ihan älyttömästi onnea ja rakkautta teille pupuset! <3

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Karanteeniaskartelua - Pupu ja tipu vessapaperirullasta


Tässä vielä viimehetken pääsiäisaskarteluvinkit. Tyhjistä vessapaperirullista voi askarrella monenlaisia hahmoja. Tässä jutussa näytän ohjeet helppoon pupuun ja tipuun.

Vähän huono kuva tipusta. Videolla näet paremmin.


Pupun askarteluun tarvitaan vain:

Tyhjä vessapaperirulla

Paperia 
- rullan päällystämiseen (rullan maalaaminenkin on ok!)
- korviin ja jalustaan

- lankaa viiksiksi

Askartelupalloja (pom-pomeja) nenäksi ja hännäksi. 
- Myös paperista leikattu nenä tai rytistetyt pallot käyvät! Tai hännäksi pumpuli.

Tusseja silmien tekoon ja pupun koristeluun

Sakset ja liimaa

Pupun valmistusohje löytyy alla olevilta videoilta:



Ja sitten on tipusen vuoro! Tipuun tarvitaan:

Tyhjä vessapaperirulla

Paperia rullan päällystämiseen ja nokkaan

Höyheniä

Nitoja

Sakset ja liimaa

Tussi silmien tekoa varten 

Tipun valmistusohje löytyy alla olevilta videoilta!




Hyvää pääsiäistä! 

Näistä malleista on kiittäminen työkavereitani. <3 Mitäköhän keksisin seuraavaksi? Ehkä jotain vappu- tai äitienpäiväjuttuja? :D 

lauantai 11. huhtikuuta 2020

Karanteeniaskartelua - Kivipupu





Tässä olisi aika helppo ja nopea pääsiäisaskartelu. Pupun vartalona on kivi ja se on päällystetty rypistetyillä paperin paloilla. Korvat on leikattu paperista, häntänä on paperipallo, nenänä pieni paperista leikattu sydän ja silminä katajan marjat. Paperiksi voi käyttää vaikka kierrätyspapereita. Vanhan kirjan sivuista voisi tulla aika hauska vintagepupu :D Toki kivi käy ihan sellaisenaankin. Varsinkin jos haluaa esim. harmaan pupun. Taisin viime postauksessa mainita, että tällä kertaa tarvitaan vessapaperirullia, mutta niiden aika tulee myöhemmin. :D

Tarvitset siis vain:

Kiven

Paperia

Liimaa (Eri-keeper -tyyppinen)

Pippurit, katajanmarjat tms. silmiksi

Sakset

Valmistusohjeet alla olevilla videoilla:


Nyt vain ulos etsimään kivan muotoisia pupukiviä. Tee vaikka kokonainen pupuperhe!

torstai 9. huhtikuuta 2020

Karanteeniaskartelua - Kierroslukumittarit


Tässä on askarteluvinkki kaikille jotka esimerkiksi liikkuvat ja haluavat pitää suorituksistaan lukua. Helmitaulun tapaisella mittarilla voi laskea helposti esimerkiksi monta kertaa menee temppuradan läpi, kunhan laittaa mittarin radan lähtö/päätepisteeseen ja muistaa siirtää helmen aina kierroksen lopuksi. Myös erilaisten havaintojen määrää voi laskea tällaisella mittarilla. Keväisellä metsäretkellä voi laskea vaikka kuinka monta kasvi- tai eläinhavaintoa näkee. Kuusi, mänty, kataja. Mustikka, puolukka, kanerva. Perhonen, muurahaispesä, linnunlaulu, ketun jälki.... Monet lapset rakastavat asioiden bongailua!



 Jos mittariin kiinnittää taakse kiinnitysnauhat, sen voi kiinnittää vaikka polkupyörän sarviin tai lastenvaunujen työntöaisaan. Muistathan pyöräillessäsi, että et käytä mittaria ajon aikana, vaan pysähdyt helmen siirtoa varten! :)

Itse käytän tämän tapaista kierroslaskusysteemiä esimerkiksi porrasjuoksussa.

Tällaisen voisi ottaa metsäretkelle mukaan!

Ja tällaisella mittarilla lasketaan erivärisiä autoja, esim. kävelylenkin tai automatkan ajan.
 
Mittariin tarvitaan:

pala tukevaa pahvia esim. pahvilaatikosta

Liimaa

Sakset

Narua, kuminauhaa, rautalankaa, lahjanarua tms. mihin helmet pujotetaan

Helmiä, muttereita, tölkin klipsejä, makaroneja
(jotain missä on reikä keskellä. Tavalliset makaronit ovat hyviä, mutta puolita ne saksilla että ne kulkevat narussa paremmin)

Paperia tai teippiä mittarin päällystämiseen ja koristeluun
(kontaktimuovilla tai ilmastointi/pakkausteipillä saat roiskeenkestävän mittarin. Ei kuitenkaan kestä kunnon sadetta!)
Värikyniä, tusseja, tarroja tms. koristeluun

Katso alla olevista videoista miten voit tehdä oman mittarisi:





Tällaista pientä puuhaa tällä kertaa. Ensi kerralla tarvitaankin sitten vessapaperirullia. :D

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Karanteeniaskartelua - Pääsiäisnoita


Tässä seuraava blogiin asti päässyt askarteluvinkki pääsiäisen puuhasteluksi. Noidan voi toteuttaa kierrätyspapereista tai -kartongeista. Myös muut värit kuin musta käyvät, tuleepahan iloisia noitia! :) Kuitenkin jos haluaa hankkia väripapereita, niin kopiopaperi on ihan riittävän vahvaa tähän. Askartelukartongista tulee kestävä ja tukeva! Minä käytin väripaperia sellaisesta väripaperilehtiöstä. Ostin sellaisen Tokmannilla, eikä maksanut muistaakseni kuin euron ja lehtiössä on monta väriä. Niistä askartelee vaikka mitä!


Tarvitset:

Sakset
Liimaa (erikeeper tms.)
Tussin/värikyniä
Nitojan
Muotit joilla piirtää osat (esim. lautanen, lasi jne..)

Haluamasi väristä paperia vartaloksi ja hatun lieriksi
Kasvoihin ihon väristä paperia
Pieniä kangastilkkuja noidan mekon paikoiksi
Risun pätkä luudanvarreksi
Suikale ruskeaa paperia luudan harjaksiksi

Noidan valmistusohje on alla olevissa videoissa!

On tosi kiva jos joku innostuu tekemään. :) <3
 




sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Karanteeniaskartelua - Askarreltu rairuoho



 Tässä pieni askarteluvinkki koronakaranteenipäivien puuhaksi videomuodossa. 

Pääsiäisruoho on tietenkin erittäin mielenkiintoista seurailtavaa, kun sen kasvattaa oikeasti itse. Ja aika helppokin kasvatettava. Ruoho kasvaa vaikka talouspaperin päällä!

Tällaisen paperiversion kasvattaminen on kuitenkin pientä kivaa puuhastelua ja ainakaan kastelun puutteesta tämä ruoho ei kuukahda. 


Ruohon tekoon tarvitaan vihreää paperia, purkki (jugurtti, viili tms.), liimaa (erikeeper-tyyppisellä liimalla hoituu tämä askartelu parhaiten), sakset ja paperia jolla päällystää ja koristella kuppi. Höyhenet tai muut lisukkeet maun mukaan. Kierrätyspaperit, esimerkiksi aikakauslehtien kivat kuvat kannattaa hyödyntää.

Valmistusohje on yllä olevissa videoissa...


HUOM! Yksi video ei mahtunut ,koska oli muka niin suuri. Siinä kerroin että purkin pohjalle kannattaa pursottaa reilusti liimaa ennenkuin "ruohorullan" laittaa purkkiin.

Tämän postauksen idea lähti siitä kun innostuin tekemään pari askarteluvideota piristykseksi sukulaislapsilleni. Kuvauksen toteutus ja työni jälki on aika kömpelöä mutta ajatus on tärkein.

Puhelimella kuvattujen videoiden teko ja lähettäminen kuluttaa laitteiden muistia, sekä minulla että vastaanottajalla. Ja tännekin sai laitettua vain lyhkäisiä videopätkiä kerrallaan, mutta halusin kokeilla videovinkkien jakoa myös tätä kautta.

TIPITII! Hyvää pääsiäistä!