torstai 30. elokuuta 2018

Eurovision Awards 2018 ja viisukatsomoherkut



Suuri intohimoni, Euroviisut, kisattiin toukokuussa. Viisuiluni ei rajoitu pelkästään semifinaaleihin ja finaaliin, vaan hypetän ja seuraan viisuja ympäri vuoden. Toki itse kilpailulähetykset ovat kauan odotettu huipennus, kohokohta ja vähän kuin mun oma joulu. :D Eurovision Cruise -euroviisuristeily on lähestymässä ja ajattelin että pitääpä päivitellä viisuista jääneet tunnelmat ennen sitä. Kesällä oli vähän kiiruksia niin en ehtinyt silloin kirjoitella juuri mitään.


 Järjestämme siskoni ja veljeni kanssa aina viisukatsomon, ja sinne asianmukaiset katsomoeväät. Olen yrittänyt kunnioittaa isäntämaata jotenkin tarjoiluissa. Vähintäänkin maan lipun pitää näkyä jossain. Tänä vuonna tein Portugalin lipun värein koristellun suuren täytetyn voileivän. Vähän kuin voileipäkakun, muttei kuitenkaan. Jälkkäriksi Portugalin miltei "kansallisleivoksia" Pastéis de nata -vaniljapiiraita.

Viime vuonna tein Ukrainan värein koristellun jäätelökakun. Se löytyy täältä. Kummajuttu on vanha blogini, enkä päivitä sitä enää. Kuvia puuttuu ja siksi postaus näyttää sekavalta. Mutta tekstit näkyvät :)


Voileipä"piirakan" pinnalla on kurkkusilpun ja salaattisilpun seosta,  paprikasilppua ja tomaattisilppua. Lipun vaakuna on keltaista paprikaa ja punaista paprikaa. Pähkäilimme pitkään, miten saamme valkoista. Juusto ei ollut tarpeeksi kalpeaa. Sitten siskoni keksi että paistetaan kananmunan valkuaista paperinohueksi ja siitä leikataan tarvittava pala. Ja se toimi! Sininen on elintarvikevärillä maalattua valkuaista. Oli melkoiset kikkailut. Kunnianhimoiset suorastaan! :D

Pastéis de natat ja "Portugalin voikkuleipä"


Leipäpiirakan tein asettelemalla pellille paahtoleipäsiivuja. Niiden päälle levitin töhnää johon olin sekoittanut voileipäpikkelsiä, tuorejuustoa ja ranskankermaa. Sitten levitin leiville reilun kerroksen kypsää, pilkottua kanaa, maustekurkkua ja ananasta.



 Täytteen päälle ladoin taas paahtoleipää. Voitelin leivät ensin tuorejuustoseoksella ja sitten painoin ne levite alaspäin täytteen päälle. Sitten levitin leipien päälle ranskankermaa, jotta koristesalaatit tarttuisivat paremmin kiinni. Yritin tehdä tortusta mahdollisimman mehukasta.

Kapeampi osuus vihreäksi kurkulla ja salaatilla, leveämpi punaiseksi paprikalla ja tomaatilla.


Piti välillä turvautua Googleen lipun väkertämisessä. :D
Pastéis de nateista ei ole kovin hyviä kuvia. Ne jäivät vaisun värisiksi, mutta maku oli täyttä timanttia. Yhdistelin montaa eri reseptiä netistä. Pohjiin käytimme kaupan lehtitaikinaa. Ohueksi kaulittu taikina leikattiin ympyröiksi, ympyrät laitoimme muffinipellin koloihin ja vaniljavanukas kaadettiin taikinakuppeihin. Vaniljavanukkaaseen tuli kermaa, maitoa, kananmunia, sokeria, vehnäjauhoja, sitruunaa ja aitoa vaniljaa. Olisin halunnut että leivokset olisivat ruskistuneet paremmin, mutta ensi kerralla ehkä sitten. Valmiiden piiraiden päälle ripoteltiin kanelia. Olivat kyllä tosi hyviä ja hävisivät saman illan aikana kaikki! :D Voileipäpiirasta jäi aamupalaksikin, vaikka sitä oli illalla syömässä 6 aikuista ja 3 lasta. Se oli sen verran tuhtia.


----------------------------------------------------------

Sitten vähän kappaleiden ruotimista. Nämä ovat siis mun omia mielipiteitä. :) Tarkempia selostuksia joistakin kappaleista löytyy viisujen ennakkotunnelmista TÄÄLTÄ.

Yritän laittaa linkit kappaleisiin... 


VUODEN YLLÄTYS

Azerbaijanin Aisel

Azerbaijan ja Venäjä eivät selvinneet finaaliin! Ainahan ne pääsevät.. Mutta tänä vuonna kappaleet puhuivat puolestaan tässä kohdassa. Azerbaijan oli ihan jees, muttei ihmeellinen. Venäjä oli minusta aluksi hyvä, mutta se putosi kuin lehmän häntä. Livet kuulostivat kammottavilta ja Venäjän viimevuotinen sekoilu ja härski pelaaminen Ukrainan kisoissa alkoi ahdistaa. Venäjä voittaa siten myös VUODEN PETTYMYS ja VUODEN SUURIN LASKIJA -palkinnot. :D


Venäjän Julia Samoylova

Ruotsin Benjamin Ingrosso

Vuoden suurimpiin yllätyksiin kuului myös Ruotsin surkea sija puhelinäänissä. Sijoitus oli neljänneksi huonoin! Eikä haittaa mua yhtään. Ruotsi oli tänä vuonna huonohko. Benjamin vaikutti ylpeältä ja ylimieliseltä. Mutta Suomipa voitti Ruotsin puhelinäänissä! Jes! Australia oli puhelinäänestyksen jumbo. Yllätys vai ei - en osaa sanoa.


VUODEN NOUSIJA




En aluksi kestänyt kuunnella tätä, koska se on minun korviini niin samankaltainen kuin Margaretin Cool Me Down. Kappaleet on tehnyt sama tyyppi. Nyt viikkojen jälkeen kuuntelen Fuegoa ihan mielelläni. Se on myös siskon lasten yksi lempikappale. Biisilistalleni mahtuu kyllä kaksi samista! :D



VUODEN NORDIC



Söpö, taitava, karismaattinen, omaperäinen, hauska. Siinä riittävästi syitä. 


VUODEN BALTIC



Upea, taidokas, kaunis, itsevarma, erilainen.



VUODEN BALKAN




Mukavan mielenkiintoinen kappale. Miellyttävä balkanballadi. Pidän erityisesti tuon tummatukkaisen naisen kiemurtelevista lauluosuuksista. Ne kuulostavat mahtavilta! Tämänkin voisi katsoa yhdeksi nousijaksi listallani. Kuulostaa aina vain paremmalta! 



VUODEN BIG 5




Iso-Britannia - SuRie - Storm

Paras automaattisista finaaliin menijöistä tänä vuonna. Mutta joku idiootti meni pilaamaan hänen esityksensä ja tuli huutamaan mikkiin jotain. SuRie paikkasi tilanteen upeasti, laulamalla järkytyksestä huolimatta laulun loppuun. Biisi sai ihan uudenlaista voimaa, mutta pettymys oli SuRien kasvoilla valtava! :( Miten tällaista voi tapahtua?



VUODEN NATIONAL FINAL




En kestä! Mikä ruotsalaisia vaivaa? Näin ihanat pojat ja pirteä biisi. Ja ei jatkoon tänäkään vuonna! Pidän tästä myös siksi, että ruotsin kieli on niin kaunista ja rauhoittavaa korvaani. Mutta kai se on pakko todeta että viisuissa ei kuulla ikinä ruotsia, ellei Suomi laula ruotsiksi!? :D




Miten näin upea mestariteos ja taidokas esiintyjä on voitu sivuuttaa? En käsitä! 




Juuri tällainen modernisoitu kansanmusiikki vetoaa muhun. Laulajien äänet ovat kauniit, sointuvat. Tunnelma kappaleessa on upea. Kieli on kaunis. Ja ehkä jopa ymmärrän mitä tässä lauletaan. :D


VUODEN NON ENGLISH




Paras ei-englanninkielinen, paras mieslaulaja, paras yhtye, paras sävellys/sanoitus/sovitus, energisin lavashow, paras viisukappale tänä vuonna, myös paras viisukappale kautta aikojen. Parhaimman näköiset viisukilpailijat! ;) Kaiken ansaitsee AWS. :) <3 Olen rakastunut.



VUODEN NAINEN

Netta Barzai Israelista. Itsevarma ja kauniisti itsensä kantava.

1. Saara Aalto

2. Netta Barzai 

3. Filomena Cautela


Filomena Cautela. Yksi neljästä juontajasta. Hoiti hommansa tyylikkäästi!


VUODEN MIES


Áron Veress AWS-yhtyeestä, Unkarista.

1. Áron Veress

Niin kuuma, komea, söpö.. hot hot hot!

Örs Siklósi AWS-yhtyeestä.

2. Örs Siklósi

Samoista syistä kuin Áron... 

 
Mikolas Josef Tšekistä. Karismaattinen veijari.

3. Mikolas Josef



VUODEN LAVASHOW



MOLDOVA - DoReDoS - My Lucky Day

Älyttömän upea, mielenkiintoinen ja taitavasti tehty show! Onkohan tää ollut kuinka vaikea suunnitella? 


Siinä joitakin mielipiteitäni tämän vuoden viisuista. Kaikenkaikkiaan olen hiukan pettynyt tämän vuoden viisuihin. En esiintyjien takia vaan sen että viisut oli järjestetty jotenkin pliisusti. Ei ollut mitään oikeasti hauskaa (paitsi ehkä Filomena Cautela). Väliaikaohjelmat olivat heppoisia. Ne oli korvattu videoklipeillä. Juontajat sekoilivat ja puhuivat paljon päällekäin. Viime vuoden voittajaa ei nähty kuin ihan loppumetreillä, ja silloinkaan hän ei laulanut koko voittokappalettaan itse. (Häpeä Salvador Sobral! Ok, ymmärrän että hän on sairas, mutta kehtasi vielä haukkua Israelin biisiä ja itse ei suvaitse esiintyä ja käyttäytyä kuten edellisvuoden voittajan toivoisi!)

Mutta lava oli hienoin tähän asti ja valot, sekä tehosteet upeat. Logosta ja teemasta - All Aboard! - pidin kovasti. Myös alun lippu-esiintyjä-catwalk oli hieno. Siinä oli alusta loppuun miellyttävää musiikkia.

Syyskuu on ihan pian. Julkistetaankohan kohta jotain UMK-uutisia. Jännittävää! Ja se risteily... Yksi vuoden kohokohdista sekin! En malta odottaa! :)

Kommentoi alle millaiset tunnelmat sulle jäi viisuista! :)
 

maanantai 27. elokuuta 2018

Mummun syntymäpäivät


Toissapäivänä tuli suru-uutinen. Rakas mummumme on nukkunut pois. Hän on päässyt parempaan paikkaan. Sinne minne eivät surut, murheet, kivut tai säryt seuraa mukana. Toivon mummulle ikuisen rauhan ja tiedän että hän tulee olemaan aina se enkelini, joka auttaa, opastaa ja neuvoo minua - varsinkin kun häärin keittiössä ja leivon. Mummu oli kylällämme tunnettu pitoemäntä ja kakkutaituri. Olenko perinyt hänen manttelinsa? Ehkä osan siitä. Joka tapauksessa olen kiitollinen kaikesta mitä olen perinyt. Taitoa, rohkeutta, silmää, reseptejä, kakkuvuokia ja muistoja. Kiitos mummu kaikesta!

 Nyt palaan keväisiin tunnelmiin. Tämän vuoden vappuna vietimme mummun 94v syntymäpäiviä. Olin saanut kunniatehtävän pyöräyttää kakkua kahvipöytään. Tein pitsimokkapalan ja sinivuokoin koristellun täytekakun. Lisäksi tein vielä mummun reseptillä rapeita ja makoisia "Oskarin pipareita" ja toffeisia kolavinokkaita Leila Lindholmin tapaan. Äitini on perheemme lusikkaleipämestari ja niinpä tässäkin kattauksessa näitä herkkuja nähtiin! Ja vappu kun oli, kaupasta olimme napanneet minidonitseja ja simaa.



Tämä pitsimokkapala on tehty mehevien mokkapalojen ohjeella. Siskoni vinkkasi reseptin jokunen aika sitten, enkä enää tekisi mokkiksia millään muulla ohjeella. Alkuperäinen resepti löytyy täältä. Koristelu on saanut innoituksensa mummun virkkaamista verhoista. Ensin kuorrutin mokkapalan mahdollisimman sileäksi. Sitten tein mukavasti pursottuvan pikeerin (eli kananmunanvalkuaista ja tomusokeria vaahdotettuna) ja laitoin sen pienellä pyöreäpäisellä tyllalla varustettuun pursotinpussiin. Ensin pursotin n. 0,5cmx0,5cm ruudukon. Sitten otin mallia mummun virkkaamasta voikukkakuvioisesta pitsiverhosta ja ruutuja pikeerillä täyttämällä jäljensin mallin mokkapalan pintaan. Homma on melkoista "kieli keskellä suuta" ja "ajatus kirkkaana" -hommaa. Mutta vakaalla ja vapaalla kädellä vaan, nöyränä, mutta ilman voimakkaita ennakkoluuloja omasta osaamisesta, niin kaikki sujui ihan jees.

Viime vuoden syntymäpäiville tein tällaisen perhosmallin pitsimokkapalan. Tämä voikukkamallinkin verho näyttäisi olevan tuolla blogijutussa. Hautajaisia varten mulla on selkeä suunnitelma tehdä tuo kaunis lintu, mikä on ensimmäisessä kuvassa. Toivottavasti onnistun. Auta mua mummu! :)



Ehdottomasti yksi kauneimmista ja raikkaimmista malleista!



Täytekakku oli ihan normaali sokerikakkupohjainen täytekakku. Välissä vaniljarahkakermaa ja vadelmaa, sekä persikkaa. Koristeluksi valitsin valkean, pehmoiseksi ja kuohkeaksi vaahdotetun kerman ja sokerimassasta tehtyjen sinivuokkojen kranssin. Sinivuokoista tulee mummu mieleen. Niitä kasvoi hänen pihassaan, kun hän vielä asui omakotitalossa.


Kukat ja lehdet ovat sokerimassaa. Heteet helmenvalkoisia nonparelleja ja kukkien alla kulkevat "oksat" ovat suklaata.

Näitä oli suuri ilo ja kunnia tehdä!

Keksivalikoimassa olivat kolavinokkaat, lusikkaleivät ja suklaaleivät, eli "Oskarin piparit"

Tässä siis kahvipöydän tarjoamiset ja tunnelmat toukokuulta. Seuraavat mummun juhlat ovatkin tunteikkaat ja surulliset. Kuulin juuri että minä saan tehdä kahvipöydän tarjottavat. Tämän suurempaa kunniaa ei ole olemassakaan! Toki apua saan vanhemmiltani ja siskoltani. Tilasin siskoni tekemään pullakranssin, koska pullaa pitää olla näin arvokkaissa juhlissa ja siskoni on ihan paras pullan leipoja. Minulta se ei luonnistu edes puoliksikaan niin hyvin.

Siunaustilaisuudesta ja tarjottavista tulee sitten varmasti juttua tännekin. 
 

On viulu vaiennut
on soitto rauennut
mi ennen helkkyen herkästi soi
iloja ihmisten
suruja sydänten
kauneimman kaipuun ilmoille toi
niin kuin vain viulu soida voi.

Nyt viulu seinällään
kaivaten yksinään
muistelee häntä mi nukkui jo pois.
Hän ennen jousellaan
hyväillen soitintaan
sen kielet sointuin hurmahan sai
kuin taitomies voi saada vain

Kaivinkonekakku



Kaivinkone. Siinä on vekotin, joka lumoaa sekä pienet, että isot. Kaivinkone on traktorin ohella miltei maansiirto- ja työkoneiden kuningas. Ei ollut siis suurikaan yllätys, kun kuulin veljenpoikani syntymäpäiväkakkutoiveen. Kaivinkonekakku ja siinä työmaa ja työmaakyltti. Ja olihan tällainen toive oikein mukava toteuttaa! :)


Kaivurin toivottiin olevan keltainen ja merkillä ei ollut väliä. Mallia otin aika monesta eri kaivurista, mutta lopulliseksi merkiksi valikoitui Komatsu. Veljenpoikani kyllä sanoi ettei ole kuullutkaan tuonmerkkisestä! :D




Kakku oli mansikan ja vaniljan makuinen perusvarmasti hyvä 8 munan 28cm kakku. Kuorrutin sen marenkivoikreemillä. Kun pinta oli ok, kaivoin siihen veitsellä kuopan, jotta sain työmaalle vähän syvyyttä. Työmaan mullalla olevan alueen kuorrutin kaakaolla ruskeaksi värjätyllä kreemillä ja kreemin pintaan jauhoin oreo-keksejä. Oreoista otin täytteen pois ennen musertamista. Keksimurska näytti yllättävän hyvin mullalta!


Sitten pursotin ruohotyllalla ruohoa kaivauksien ympärille.



Kaivinkoneen merkki oli Komatsu, mutta malli HP8 14418. Eli veljenpoikani nimikirjaimet, uusi ikä ja synttäreiden päivämäärä 14.4.-18. Mielestäni ihan hauska pieni yksityiskohta.



Työmaan ympärille tarvittiin tietysti aita lippusiimoineen ja kieltokyltteineen. Tolpat ovat grillitikkuja, liput kartonkia ja kyltit netistä tulostettuja varoituskylttejä minikoossa. Itse kaivinkoneen tein sokerimassasta.



Ja tässä kuvaa juhlapöydästä. Herkullisia suolaisia ja makeita juttuja oli tarjolla. Esimerkiksi tuo kinkulla ja viiriäisenmunilla päällystetty voileipäkakku oli niin nätti ja hyvänmakuinen!




Ja sitten päivänsankari leikkasi kakkunsa! Tyylikkäästi aurinkolasit päässä ja erittäin miehekkään palan! Hän kyllä vakuutteli että "jaksan jaksan" syödä ja niin jaksoikin. Ei siinä kauaa nokka tuhissut. Se oli kyllä maailman paras kiitos leipurille ja tädille! <3

Niin paljon kuin lautaselle mahtui! :D

KAUHAKAUPALLA ONNEA! :) <3