maanantai 25. helmikuuta 2019

Fortnite -kakku


Kun teen kakkuja kavereiden lapsille, niin välillä saa oppia kaikenlaista uutta. Kahden kaverin lapset ovat hullaantuneet Fortnite-peliin. Pääsin tekemään siis kaksi Fortnite-kakkua lyhyen ajan sisällä. Olen aikaisemmin tehnyt kuvan perusteella Fortnite-mokkapalan ajattelematta pelin funktiota sen enempää. En siis edelleenkään yhtään tiennyt mikä tämä Fortnite oiken on. Kummipoikani piti minulle pienen näytöksen pelistä. Peli on räiskintäpeli ja erilaisia aseita on satoja. Miljöö pelissä on vihreä ja puistomainen. Pelissä rakennetaan suojia, esteitä ja "kulkusiltoja" vaikeisiin paikkoihin puusta, metallista tai kivestä. Terveyspisteitä saa löytämällä ensiapupakkauksen. Aseita ja varusteita saa löytämällä arkun tai resurssi-laaman. Pelin perimmäinen tarkoitus on ilmeisesti selviytyä itse hengissä viimeisenä ja eliminoida muut pelaajat. Korjatkaa hyvät ihmiset jos olen väärässä! Myös hittitanssi flossaus liittyy Fortniteen. Kaikkea sitä oppii..


Tähän ensimmäiseen kakkuun tuli väliin mansikkaa ja persikkaa vaniljarahkan kera. Päällä on vihreäksi värjättyä marenkivoikreemiä. Kaikki koristeet ovat sokerimassaa. Laaman tekoon katsoin youtubesta vinkkivideota ja sen avulla onnistuin ihan kohtalaisesti. Kuuset on tehty muotoilemalla massasta vihreä kartio ja nipsimällä saksilla lovia oksiksi.

Kirves, konekivääri, piikkieste ja "med kit"

Ja tässä näkyy myös arkku ja käsikranaatti

Tämä laama on aika söpö tapaus

Tästä tuli oikein kiva, ensimmäinen Fortnite-kakkuni!


Toiseen kakkuun olin väkertänyt joitain koristeita jo samalla vaivalla. Laamakin oli paljon helpompi tehdä kun oli jo kokemusta pohjalla. Tästä kakusta piti tehdä vähän isompi ja siksi tein siitä kaksikerroksisen. Alaosa on 20cm ja ylempi 15cm halkaisijaltaan. Pääväreiksi valitsin vihreän ja ruskean.


Tähän kakkuun tuli gluteeniton sokerikakkupohja ja täytteeksi yhteen väliin mansikka-vaniljaa, toiseen kinuski-daimia ja kolmanteen suklaamoussea. Kuorrute on jälleen marenkivoireemiä. Alemmassa kerroksessa se on värjätty leivontakaakaolla, josta tuli myös tosi kivaa makua!





Nyt tiedän mitä on Fortnite. Ja osaan auttavasti flossata! :D

ONNEA PÄIVÄNSANKAREILLE!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti