maanantai 2. lokakuuta 2017

Suklaa-daimtäytekakku



Tässäpä kaikille suklaaholisteille kokeilun arvoinen kakku. Kakku rypee pohjaa, täytettä, kuorrutusta ja koristelua myöten suklaassa. Suklaanhimo hyytyy, mutta ei silti aivan liian öklösti. Lisätyn sokerin määrä kannattaa pitää minimissä ja muista aina maistella täytteitä keskenään ja pohjan kanssa, jotta sokeri ei karkaisi käsistä.


Tein tämän kakun muistaakseni 15cm vuokaan. Pohjat sain leikattua yhdestä kaakaolevykakkupohjasta. Täytteinä on suklaatäyte ja kinuski-daimtäyte. Kostutuksena on tilkka mansikkamehua. Kuorrute on marenkisuklaavoikreemiä. Pinnalle spritsasin eri suklaita ja koristeeksi päätyi vielä daimpaloja.





KAAKAOPOHJA

2,5dl vehnäjauhoja
1,25dl sokeria
vajaa teelusikallinen soodaa
1,5tl vaniljasokeria
2,5rkl kaakaojauhetta
1,25dl vettä
100g voita
0,5tl suolaa
0,5dl kermaviiliä, piimää, kermaa tms.
1 kananmuna

Sekoita jauhot, sokeri, vanilja ja sooda. Sulata voi ja lisää sen joukkoon kaakao, suola ja vesi. Lisää liemi jauhojen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää kermaviili ja muna. Sekoita hyvin. Levitä pellille ja paista 200 asteessa n. 15-20 min. Anna jäähtyä ja leikkaa kakkupohjiksi. Ohenna tarvittaessa.




SUKLAATÄYTE
Kahteen väliin

2dl vispikermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
100g tummaa tai maitosuklaata
Ripaus vaniljasokeria tai -jauhetta.
(rouhittua daimia)

Vaahdota kerma. Sulata suklaa ja sekoita se tuorejuustoon. Lisää vanilja ja lopuksi nostellen kermavaahto. Jos haluat lisätä daimia, rouhi pari-kolme pikkupatukkaa ja lisää vaahtoon.

KINUSKI-DAIMTÄYTE
Yhteen väliin

1dl vispikermaa
100g kinuskituorejuustoa
Ripaus vanijasokeria tai -jauhetta
Sokeria
2-3 pikkupatukkaa daimia (tai maun mukaan)

Vaahdota kerma. Notkista tuorejuusto lisää siihen vanilja, kerma ja daimrouhe varovasti nostellen. Mausta tarvittaessa sokerilla sopivaksi.

Kokoa kakku kelmutettuun vuokaan ja anna olla jääkaapissa yön yli. Kumoa ja kuorruta aamulla.

SUKLAA-MARENKIVOIKREEMI

3 munanvalkuaista
0,75 dl sokeria
0,75 tl vaniljasokeria
150g huoneenlämpöistä, ihan pehmeää voita
90g tummaa suklaata

Laita valkuaiset ja sokeri teräskulhoon ja kulho kattilan päälle vesihauteeseen. Anna veden kiehua pienesti ja vispaa valkuaisia käsivispilällä koko ajan, kunnes sokeri sulaa ja seos on n. 65 asteista. (Tai ehkä vähän yli.) Ota kulho vesihauteesta ja vatkaa sähkövatkaimella kunnes seos on n. 28 asteista ja kulhon reuna tuntuu suunnilleen huoneenlämpöiseltä. Tähän voi mennä aikaa reilustikin. Kylmä vesihaude nopeuttaa operaatiota. 
Lisää voi pieninä nokareina vähän kerrassaan ja vatkaa kreemin joukkoon. Hidasta vatkausnopeutta. Kreemi muuttuu tod. näk. jossain vaiheessa ihan rakeiseksi, mutta vatkaa sinnikkäästi, niin siitä tulee jälleen pehmeää ja sileää.Sulata ja jäähdytä suklaa. Vatkaa suklaasula kreemin joukkoon. Kuorruta ja koristele kakku haluamallasi tavalla. Yli jäävän kreemin voi vaikka pakastaa ja myöhemmin käyttää sitä vaikkapa kuppikakkujen koristeeksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti