torstai 5. lokakuuta 2017

Kukkiva rippikakku



Tällaiset kaksi kakkua lähtivät eräisiin rippijuhliin. Toiveena oli allergioiden huomioimisen lisäksi valkoinen sokerimassa, kukkia toisella laidalla ja nimi. Kukkiin pinkkiä ja liilaa. Ja sitten äidin toiveena salaa pieni risti. 

Muttakun mä en oo sokerimassalla päällystämisen kanssa sujut. En osaa sitä kauniisti. Ja iso osa ihmisistä ei pidä niin suuresta määrästä sokerimassaa kerralla ja sitten se jää syömättä. Ja mähän en tuollaista tuhlausta haluaisi sietää, kun valmismassat on vieläpä aika tyyriitä. Itse en oo vielä kokeillut tehdä. Siksi ehdotin kuorrutteeksi marenkivoikreemiä, joka maistuu ohuena kerroksena edes hiukan useammalle kakunsyöjälle. Ehdotukseeni suhtauduttiinkin myönteisesti. :)








Kakkupohja oli normaali sokerikakkupohja ja täytteeksi tuli valkosuklaatäytettä vadelmahillolla ja vadelmatäytettä vadelmahillolla. Kevyeen kostutukseen käytin vadelmamehua.

Kakku ja valmis kuorrutekreemi odottamassa.

Sokerimassasta ja sokerihelmistä tein tällaiset ristit. Aika hienoa jälkeä sai hopeahelmillä aikaan!

Pienempi kakku ilman ristiä

Isompi kakku ilman ristiä

Ja vasta tarjoiluhetkellä risti kukkien lomaan
Minusta näistä kakuista tuli aika herkät, mutta silti raikkaat ja pirteät. Onneksi kakun saaja tykkäsi myös! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti