maanantai 9. huhtikuuta 2018

Eurovision Song Contest 2018 - Portugal, Lisbon



Vuosi tarjoilee taas kauneintaan. Euroviisujen huippuhetket ovat ovella. Kaikki kappaleet on julkistettu, niistä ensimmäiset timantit löydetty, hyvät havaittu hyviksi ja loppuja yritetty ymmärtää. 

Nyt laitan kappaleet henkilökohtaiseen paremmuusjärjestykseen. Teen listaukseni verrattaen kovin myöhään. Aikaisemmin olen aloittanut jo rankkauksen vaikka kaikkia kappaleita ei olisi vielä julkistettu. Mutta kun on ollut valtavasti kaikenlaisia kakkukiireitä ym. pöhinää, niin ei kaikkeen ehdi.

Viisut järjestetään tänä vuonna siis Portugalissa, Lissabonissa Altice-Areenalla. Tämän vuoden "slogan" on "All aboard!" (Kaikki kyytiin!). Logoja on useampiakin, mutta päälogona toimii tuollainen simpukka.





Annan kappaleille pisteitä asteikolla 1-5. Parhaat saavat tietysti 5 pistettä. 





UNKARI - AWS - Viszlát Nyár Ehdottomasti parasta tänä vuonna! Kappale vei heti sydämeni. Tällaista ei ole kuultu viisuissa hetkeen. Kunnon rokkia, kunnon asenteella, kunnon yhtyeellä. Kappaleen livevedosta näkee selkeästi sen tunteiden kirjon, mitä kappaleen esittämiseen liittyy. Tahdon nähdä heidät finaalissa!

VIRO - Elina Nechayeva - La Forza Uskomattoman kaunis ääni, kappale, nainen, mekko, kaikki! Mikä lahjakkuus! Ehdottomasti finaaliin. Häntä aion äänestää.

TSEKKI - Mikolas Josef - Lie To Me Tämä laittaa heti hyvälle tuulelle! Hauska kappale, joka tuo mieleeni esimerkiksi Maclemoren Thrift Shopin. Lisäksi Mikolas on niin mukavan näköinen miekkonen että videota katselee ihan mielellään! ;D ..Ja kamelitkin ja kaikki!! 

NORJA - Alexander Rybak - That's How You Write A Song Euroviisujen kuningas on taas kehässä! Hauska, erilainen, mielenkiintoinen. Laittaa kuuntelemaan tarkasti. Buugi buugi buugi -huudatukset on niin kivat. Ja koko Alexander on niin mahtavan karismaattinen tyyppi, että sukat pyörii jalassa kun häntä katselee ja kuuntelee.

SUOMI - Saara Aalto - Monsters Tykkäisin tästä vaikka ei olisi oman maan esitys kyseessä. Tarkempi mielipiteeni kappaleesta löytyy täältä UMK 2018 - Saara Aalto.

 

VENÄJÄ -   Julia Samoylova - I Won't Break Kaunis kappale. Mahtipontinen. Jää mieleen. Julia on kaunis ja hänellä on ihastuttava ääni. Tosin erään livevedon kuultuani, olen äärimmäisen huolissani. Se ei kuulostanut kovin hyvältä.

MOLDOVA - DoReDos - My Lucky Day Jes! Balkantorvet soimaan, rummusta rytmiä ja laulu raikumaan! Hei, hei, hei, hei! Opa! Tarviiks muuta enää sanoakaan? ...no okei, ei siinä huudeta "Opa!" mutta se ois kyllä sopinut! :D

PUOLA - Gromee feat. Lukas Meijer - Light Me Up Menevä biisi. Positiiviset sanat. Näkisin itseni tanssimassa tätä.

SLOVENIA - Lea Sirk - Hvala, Ne Tässä kappaleessa parasta on kieli, jolla se on laulettu. Se kuulostaa korviini hyvältä! Kappale itsessään voisi olla vähän menevämpi, mutta esittäjän asenteessa ei ole mitään vikaa. Lopun viimeiset "ne, ne, ne, ne" lopettavat kappaleen hyvin.

UKRAINA - Melovin - Under The Lader Miellyttävä kappale. Temmokas. En saa päästäni pois ajatusta että ulkonäkönsä puolesta hän voisi olla vaikka Marilyn Mansonin serkku. Ehkä tuo silmä vaikuttaa mielikuvaani! x'D

ISRAEL - Netta - Toy Tämä on niin ristiriitainen kappale päässäni. Tykkään tästä, kuuntelen tätä, olen koukussa tähän. Netta laulaa hauskasti, kuulostaa lempieläimeltäni ja näyttää aivan upealta. Hän vääntelee naamaansa niin mielenkiintoisesti etten voi olla katsomatta. Tanssijat elehtivät ja liikkuvat niin etten voi olla katsomatta. Mutta se onkin vain video. Missä liveveto? Liveä odotan silläkin että Netta lavalla jotenkin miksaa omaa ääntänsä ja osa laulusta kuullaan koneen takaisin "laulamana". (Joku asiasta enemmän ymmärtävä voi korjata ja valottaa asiaa tämän postauksen kommenttiraidalle.) Eli Netta ja taustalaulajat eivät laula kaikkea yksin. Ja onko se sitten oikein? Ei. Tosin Norjakin teki viime vuonna jotain vastaavaa ja tykkäsin silti heidän biisistään. Mutta en oo yhtään tyytyväinen tämmösestä konelaulannasta viisuissa. En ikimaailmassa halua että tämä voittaa! ...mutta silti haluan katsoa videota. :D

F.Y.R MAKEDONIA - Eye Cue - Lost And Found  Hyvä kappale parempaa keskitasoa. Mahtava lauluääni!

LIETTUA - Ieva Zasimauskaitė - When We're Old Kaunis kappale, erittäin kaunis. Tämän kappaleen korkea sijoitus listallani perustuu osittain siihen tuskaan kun katson videota, kuuntelen kappaletta ja mietin itku kurkussa, että tuleeko itselläni koskaan olemaan pohdintaa "when we're old" vai pohdinko asiaa aina ja ikuisesti vain minä-muodossa. Mulle puskee äärimmäisen tuskauttava henkinen kriisitila jos yritän miettiä itseäni seurustelemassa. Kaikki toisinaan pakonomaiset yritykset tutustua johonkuhun päättyvät usein pakenemiseen ja anteeksi pyyteleviin kylmiin väreisiin. Mutta kyllä mä jonkun tärkeen haluaisin elämääni. Jonkun mahdollisimman saman henkisen, ettei tarvitsisi selitellä tai hävetä "hulluuksiaan". Mutta ansaitsenko enää mitään kun olen paennut näin kauan? Ahdistavaa on näyttää toiselle itsensä sellaisena kuin haluaa itsensä olevan. Taiteellinen kaheli, omissa oloissaan viihtyvä, monenlaisia asioita suvaitseva, kiireellinen, omille hommilleen ja harrastuksilleen omistautuva.. Se kaikki voi olla ja on monelle liikaa. ..Ja juuri kun luulet löytäneesi timantin, hän paljastaa että hänellä onkin vaimo ja lapset kotona. XD Mutta se siitä...

Siis hyvä kappale...koska se tuntuu niin pahalta! :D

HOLLANTI - Waylon - Outlaw In 'Em Ai että! Pidän tästä paljon. Pieni hämyisä pubi, renttumies ja sähkökitara. Viskinhuurun melkein aistii! :D

VALKO-VENÄJÄ Alekseev - Forever Tykkään kovasti studioversiosta. Video on kieltämättä mielenkiintoinen. Liveversio ei ollut niin hyvä. Jään odottamaan viisulavavetoa.





BELGIA - Sennek - A Matter Of Time Hienot Bond-vibat. Miellyttävä ääni. Upea kappale. 3,5 pistettä.

KROATIA - Franka - Crazy Tyylikäs, elegantti, sensuelli, hot... Hidas...niin hidas että ehkä unohdan hengittää. Tunnen oloni tahmeaksi, sitten hiekasta pölyiseksi. Tunnen hiekan silmissäni ja suussani. Zombit leikkivät hiekkalaatikolla kanssani. Valun. Hiekka valuu. Suuni kuivuu.

SVEITSI - ZiBBZ - Stones Asenteella vedetty, oikein reipas kappale.

KREIKKA - Yianna Terzi - Oniro Mou Tyylikäs. Onneksi omalla kielellä. Kreikka kuulostaa vähän suomelta! Mm. tuo "olla isäsi" toistuu kappaleessa aika monta kertaa :D

RUOTSI - Benjamin Ingrosso - Dance You Off Oi miksi hänet? Kun Samir ja Viktor olisivat olleet tarjolla!?! Ruotsi saa kolme pistettä, koska ei tämä toivotonkaan ole, mutta haluan nähdä tämän viisulavalla kun kaiken laulun on tultava livenä laulajista, eikä taustalaulunauhoja saa käyttää. Ja miksi tehdä lavashow joka perustuu pelkästään taustascreeneihin vuonna jolloin niitä ei käytetä kisassa ollenkaan. Hölmöä olisi raahata oma screeni mukana. Eikö muuta voinut keksiä?

KYPROS - Eleni Foureira - Fuego Menevä kappale, mutta jotenkin nähty...tai sitten musta tuntuu että olen tämän nähnyt, koska esimerkiksi Puolan Margaretin Cool Me Down kuulostaa joiltain osin samankaltaiselta. Myöhemmin selvisi että kappaleiden takana on sama tyyppi!

TANSKA - Rasmussen - Higher Ground Miksi mä en tykkää tästä niin paljon, kuin haluaisin? Haluan kuulla tämän viisulavalla ennenkuin voin sanoa enempää... 

BULGARIA - EQUINOX - Bones He laulavat upean kuuloisesti yhteen ja erikseen. Livenä ehkä vieläkin paremmin kuin studioversiona. Mutta mä jotenkin karsastan kappaleita joissa lauletaan luista...viime vuoden Azerbaijanin Skeletons oli vähän sama juttu. :D Bulgariaa hypetettiin valtavasti vedonlyöntilistoilla jo ennenkuin mitään kappaletta oli edes julkistettu. Olikohan tämä nyt kaiken hypetyksen arvoinen?

SAN MARINO - Jessika (feat. Jenifer Brening) - Who We Are Tässä kappaleessa on mukana jotain uutta ja raikasta. Mutta olisin niin halunnut San Marinon edustajaksi meidän Emman tai Itävallan Sara de Bluen.

AZERBAIJAN - Aisel - X My Heart Ihan kelpo ralli. Menee biisilistassa mukana, mutta en välttämättä tarkoituksella valitse tätä.

MALTA - Christabelle - Taboo Kappale on ihan hyvä, mutta video ei. En haluaisi joutua katselemaan tuollaista ahdistavaa. Vähän kuin video olisi ote elokuvasta Nälkäpeli.





LATVIA - Laura Rizzotto - Funny Girl Bond nro 2! :D 

ROMANIA - The Humans - Goodbye Ihan kuunneltava kappale.

RANSKA - Madame Monsieur - Mercy  Ei ihan hyvä, muttei ihan huonokaan

MONTENEGRO - Vanja Radovanovic - Inje Perus balkanballadi. Komea mutta tylsä. Olisin toivonut Montenegrolta jotain hauskempaa. He kun kuitenkin osaavat hullutella ja villiintyä! 

SERBIA -  Sanja Ilić & Balkanika - Nova Deca En tiedä olisiko tälle pitänyt antaa 3 vai 2 pistettä. Tässä on paljonkin kaikkea mistä pidän, mutta oletan etten tule kuuntelemaan tätä innolla päivät pääskytystään. 

ESPANJA - Amaia y Alfred - Tu Canción Tässä kappaleessa ehdottomasti hienointa on kun nuo ovat niin vahvasti ja aidon näköisesti rakastuneita.

IRLANTI -  Ryan O'Shaughnessy - Together Taas yksi rakkauslaulu. Tässä taitaa olla viisujen hienoin ja taitavimmin tehty video.

AUSTRALIA - Jessica Mauboy - We Got Love Liian laskelmoitu peruspoppi. Australia voisi yrittää vähän räväyttää jollain hassulla, hauskalla tai sekopäisellä. Finaalipaikka kun on melkein varmaa, tekivät he mitä hyvänsä... Hieno mekko!

ISO-BRITANNIA - SuRie - Storm Miksei brititkään voi räväyttää? Electro Velvet vuonna 2015 oli just hyvä! Silloin viimeksi todella nautin Iso-Britannian kappaleesta. 

ARMENIA -  Sevak Khanagyan - Qami Alku lupaa paljon, mutta kappale nousee vasta lopussa. Väliin ei jää paljon mitään...






ITÄVALTA - Cesár Sampson - Nobody But You Joku tässä tökkii... Lauluäänihän on vallan komea, mutta ehkä se on tää video, mikä vaan jotenkin harmittaa mua. Jo se että ulkona pitäis talvella olla takki päällä! :D

ALBANIA -  Eugent Bushpepa - Mall Rokkiako tämä on olevinaan?.. ei ainakaan yhtään mun tapaista rokkia. Tosi pehmosta touhua. Laulaja näyttää ja kuulostaa siltä että paukkuja todella olisi ollut paljon parempaankin kappaleeseen. Sääli... Esimerkiksi TÄSSÄ linkissä on paljon parempaa Eugentilta!


PORTUGALI -  Cláudia Pascoal - O Jardim Kun mä vaan tykkään vähän nopeemmasta. Kaunis kappale, mutta tuntui kuin tukehtuisin paikalleen jämähtäneeseen hetkeen.

ITALIA -  Ermal Meta e Fabrizio Moro - Non Mi Avete Fatto Niente En osaa sanoa tästä juuri mitään... ainakaan vielä..

ISLANTI - Ari Ólafsson - Our Choice En haluaisi rankata Islantia näin alas, koska niin haluaisin että hekin saisivat joskus voittaa. Mutta vaihtoehtoja ei ole, koska tämä kappale ei ole ollenkaan mieleiseni!

GEORGIA - Ethno-Jazz Band Iriao - For You Ei...ei vaan..ei nappaa.


Unohdinko jonkun?

Ja kuten huomaatte, mielipiteisiini vaikuttaa vahvasti sekä kappale, että video. Joku voisi sanoa että videoiden ei saisi antaa vaikuttaa mielipiteeseen, mutta kyllä ne minulla edesauttavat suuresti mielipiteen muodostamista!

Nyt vain innolla oottelemaan viisuviikkoa. Oon jo niin täpinöissäni! Pitäisi myös suunnitella tämän vuoden viisukatsomoherkku. Ajattelin Portugalin lipuksi koristeltua jotain suolaista huikopalaa. Voileipäkakun tapaista tai jotain... Jos kunnioittaisin isäntämaan ruokakulttuuria, niin se olisi varmaankin kalaa ja katkarapuja tms...no katsotaan nyt. Viime vuonna oli tällainen Ukraina -jäätelökakku. 
(Huom. vanhasta blogistani löytyy siis edellisvuosien viisupostauksia, mutta niistä on hävinnyt suuret määrät kuvia ja sen vuoksi jutuista on saattanut tulla hiukan sekavia. :D) 


Kommentoi ihmeessä, jos vähänkään siltä tuntuu! Olisin siitä erittäin kiitollinen! :) <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti