perjantai 12. tammikuuta 2018

Lego Ninjago -kakku

Vasemmalla Kai, mutta ketäs nää kaks muuta on?

Sain melko hauskan toimeksiannon kun minulta toivottiin Lego Ninjago -syntymäpäiväkakkua. Ninjoista nimenomaan punapukuinen Kai, toivottiin kakun koristukseksi. Muina toiveina oli mansikka -ja daimtäytteet, sekä mahdollisimman paljon punaista väriä.

Käytin mallina tätä yllä olevaa Kain kuvaa. Kuvan jäljensin sokerimassalle ja maalasin pastaväreillä ja Rolkemin metallitomuväreillä. 



Kuorrutus on marenkivoikreemiä, jonka tein tällä kertaa mansikkatomusokerista. Ajattelin että kun punaista ollaan tekemässä, niin mansikkatomusokerista tuleva pinkki sävy on vain eduksi. Ja maku oli tietysti moninverroin kivempi. :) Kirkkaanpunaiseksi kreemi värjäytyi pastavärillä..aika suurella määrällä! Mutta onneksi väri ei ole kovin vaarallista. ;D

Legon logoa mukaillen, tein pienen nimikyltin kakkuun.

Ja tältä kakku näytti sisältä! Tavallinen 4 munan 24cm sokerikakkupohja. Sisällään kotitekoisen mansikkahillon ja pakastemansikkasurvoksen seosta, sekä mansikkarahkaa. Keskellä kinuskituorejuusto-daimmoussea.
Viimeisenä silauksena kultaiset ja mustat koristerakeet kakkukuvan reunoille.

Toivottavasti päivänsankari ja vieraat tykkäsivät! 

Oikein paljon onnea! :)

2 kommenttia:

  1. Kyllä sä taas oot osannu! :) Haluaisin kyllä tietää minkä värisenä tää kakku tulee ulos! xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivottavasti ruskeana! xD Toi kuorrute ei värjänny ainakaan kieltä...ehkä hyvä enne? :D

      Poista