keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Mopokakku


Viikonloppuna juhlittiin veljenpoikieni syntymäpäiviä. Toinen heistä toivoi syntymäpäiväherkukseen kuivakakkua sekä pipareita ja toinen mansikka-suklaa täytekakkua. Minä leipasin täytekakun ja piparit. Äitini teki kuivakakun, koska hän tekee todella hyviä kuivakakkuja!

Täytekakun koristelusta tuli toive että mopo sen olla pitää. Valko-vihreä, kuten heidän oma crossailumoponsa. Olin tehnyt alkuvalmisteluja sokerimassamopon muovailuun, mutta jotenkin sen kasassa ja pystyssä pysyvyys hirvitti. Juuri ennen syntymäpäiviä, kylällämme oli markkinat. Yhdestä lelukojusta kysäisin olisiko pientä lelumopoa. Ja olihan siellä! Ihan oikean värinenkin vielä!


Mopoa varten muovailin kakkuun vähän kumpuilevaa maastoa ja pienen radan. Radalle tuli kekseistä tehty hyppyramppi ja sokerimassakiviä joita mopolla väistellä. Kuorrutuksena toimi sveitsiläinen marenkivoikreemi. Ruohikkoa varten värjäsin sen vihreäksi pastavärillä. Ruohomainen look syntyi ruohotyllalla pursottamalla. Ruskea kuorrute on kreemiä johon sekoitin kaakaojauhetta ja ruskeaa pastaväriä. Kreemiin tulee hämmästyttävän kiva suklaan maku pelkällä kaakaolla. Kreemin voi tehdä myös oikealla suklaalla, kuten TÄSSÄ ohjeessa. 

Kun olin levittänyt kreemin radalle, ajelin lelumopolla muutaman kierroksen niin sain kivat renkaanjäljet aikaan. Radan reunolla oleva "multa" on murskattuja Oreo-keksejä joista poistin täytteen ennen murskaamista. Kannattaa valita "brownie" -makuisia Oreoita, koska niissä on ruskea täyte, eikä ole niin nöpönuukaa jossei kaikkea täytettä saa pois.

Kakkupohjana tässä kakussa oli mehevä kaakaokakkupohja, jonka ohje löytyy samasta linkistä kuin suklaakuorrutteen ohje. Täytteenä oli suklaatäyte, johon laitoin tuorejuustoa, maitosuklaata, tummaa suklaata, vispikermaa, vaniljaa ja hiukan sokeria. Toisena täytteenä oli mansikkatäyte johon tuli rahkaa, vispikermaa, survottuja mansikoita, mansikkahilloa, vaniljaa ja vaniljakreemijauhetta. Molempien täytteiden alle sipaisin hiukan mansikkasurvoksen ja -hillon seosta. Kostutukseen käytin vadelmamehua. Kakku tuntui maistuvan sekä pienille, että isommillekin juhlijoille. :)


PALJON ONNEA POJILLE! 
TÄTÄN RAKKAILLE MURUSILLE! :) <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti