lauantai 14. huhtikuuta 2018

Kaja -kakku


Helmikuussa juhlittiin siskoni kahden vanhemman lapsen syntymäpäiviä. Toinen täytti 4 ja toinen 5 vuotta. Sain jälleen tehdä heidän synttärikakkunsa. Totutusti molemmat tilasivat sitä mitä itse halusivat. 4v Kirppu halusi suosikkihahmonsa Ryhmä Hau:n Kajan. Kriteerit itse kakulle olivat "mansikkaa, vatukkaa, mustikkaa ja kauheesti karkkia...KARKKIMAA!"





Koska halusin että tämä kakku ei tuottaisi montaa tuntia sokerimassailun parissa, päätin että kakun päälle tulee Kaja leluna. Kajaa metsästettiin eräällä ostosreissulla monesta kaupasta Jyväskylässä. Eräästä lelukaupasta löytyi yksi ainoa, viimeinen Kaja. Vesipyssy-kylpylelu-merenneito-Kaja. Karkkimaa vaihtui siis karkkimereksi.



Kakku on valkosuklaa-marjajuustokakku. Valkosuklaakerrokseen upotin joukkoon jäisiä metsämansikoita. Ylemmässä kerroksessa oli mustikkaa ja vadelmaa. Tein kakun säädettävään rengasvuokaan, suoraan tarjottimelle. Kakun halkaisijaksi muistelisin tulleen n. 28cm. Koristelun hoidimme Kirpun kanssa kahdestaan.




Juhlapöydässä nähtiin veikan Hevisaurus -kakku, kinkku-juustoneppiäiset, sämpylät lisukkeineen, äitini tiikerikakku, siskon tekemät mokkapalat ja lasten suosiossa olleet legokeksit.


Ja tässä puhalletaan! Kaikki 4 sammuksiin!


OIKEIN PALJON ONNEA KIRPPU!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti